Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Uusi vuosi ja uudet kujeet

03.01.2012, katila

Taas vain vuosi otti ja vaihtui rakettien paukkeessa. Alkuillasta jännitettiin mitä pihatarhassa olevat vasikat ja hiehot raketeista tuumaa kun asuinalue ja sitä kautta myös paukuttelu tulee läheltä. Ei ne mitään piitanny, on viissin tottunu tähän ryskäämiseen :).

Myrsky ei onneksi meillä asti saanut tuhoja aikaiseksi, joten sähköt on pysyneet välipäivinä lyhyitä katkoja lukuunottamatta. Kyllä se silti pisti vakavasti harkitsemaan, että pitäisikö se agrigaatti kuitenkin tallin perukoilla hätätapauksien varalta olla.

Joulun poikimisetkin on sujuneet hyvin, saaliina kaksi lehmävasikkaa sekä kaksi sonnipoikaa ja lisäksi eilen syntynyt ”por0”. Charolainen rodultaan ja on niin nätti harmaa pieni neiti, että tekis mieli pistää pulloon.

Ihka ensimmäinen Jersey-alkio pitäisi syntyä 16.1, joten sitä jo nyt jännitetään. Alkio on tuotu Kanadasta, ja pitäisi olla kova tyyppi Ylevän maha-asukkina. Kerrankin ei ole väliä että kumpi sieltä tulee, lehmällä tehtäisiin lisää alkiota ja sonni pääsisi astumistöihin. Kun sieltä vaan tulee se yksi elävä vasikka!


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *