Lainaa.com

Yleinen

Pitkät päivät

20.05.2012, katila

Allekirjoittanut taas eilen vanheni päivässä kokonaisen vuoden. Synttäripäivä oli täynnä monenmoista yllätystä ja kohellusta, suurimmaksi osaksi ikäviä sellaisia.

Jouduimme lopettamaan yhden lehmän takapään revähdyksen vuoksi. Se on aina kova paikka, vaikka toisaalta tässä kovettuu ja se myös kuuluu toimenkuvaan.
Ehkä se on sitten taas niitä kuuluisia raskaushormooneita, mutta kyllä oli itkussa pitelemistä.

Ilta-askareilla 18.päivä poikinut lehmä sitten päätti jäädä makoilemaan, joten sille sitten tuli eläinlääkäri antamaan vielä suonensisäistä kalkkia.
No, siinä kävi kyllä oikein hyvin. Kalkin saatuaan lehmä nousi ylös ja alkoi syödä niinkuin ei vuoteen olisi ruokaa nähnyt.

Ihan kun siinä ei olisi ollut yhdelle päivälle tarpeeksi, niin joku ylempi taho päätti hajottaa lypsykoneen. Vikaa paikallistettiin, manattiin ja ihmeteltiin.
Syyllinen oli melkein poikki oleva remmi, mikä pyörittää moottoria. Huoltomiehellä ei kyseistä osaa tietenkään ollut, joten sitten kiertämään huoltoasemia ja korjaamoita mitkä olivat auki.
Tai oikeastaan isäntä kiersi, mä olin jo niin tympääntynyt että olisi ollut ihan sama vaikka olisi pommin lyönyt navettaan.
Lisäksi mulle tuli vieraita kaffittelemaan synttäreitä ja koska isäntä ei ollut mitään niiden eteen tehnyt, niin se sais muutenkin syödä rippeitä 😉

Oikea osa vihdoin löytyi ja kone saatiin jopa ennen kymmentä korjattua! Mahtavuutta. Kyllä mä sitten tuolle miehen retkulle keitin vielä kaffit ja tarjoilin ison palan kakkua ja jälkkäriksi piirakkaa 🙂

Sitten tulikin uni, molemmille ja ihan ansaitusti.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *