Aamulla perehdyttelin meille uutta lomittajaa töihin. Elokuussa pitäisi syntyä meille ensimmäinen oma jälkeläinen ja alkaa olla maha pikkuhiljaa tiellä työn touhuissa.
Kuinka vaikeaa voi olla antaa toisen käsiin hoidettevaksi oma elinkeino ja eläimet?
On se!
Vaikka lomittaja oli todella reipas ja asialla, silti tuntuu että pitää muistaa sanoa tuosta ja siitä ja sitten tee muuten näin siksi koska…jne.
Tässä ammatissa alkaa pitää itseään helposti korvaamattomana, eikä osaa antaa toisen hoitaa työtä siihen lainkaan puuttumatta. Eikä tietysti täydykkään, eikä voi.
Tilallisena minä ja mieheni olemme kuitenkin aina vastuussa eläimistä ja tilan taloudesta, joten täydelliselle äitiyslomalle jääminen ei oikeasti ole mahdollista (ja vaikka olisi, niin luultavasti silti pyörisin navetalla vahtimassa ja neuvomassa).
Hankala selittää tilannetta, sillä vaikka on ihana ottaa jo vähän rennommin, niin se huoli painaa enemmän kuin työnteko.
Eiköhän se tästä, kunhan luottamus syntyy puolin ja toisin. Onneksi Suomen maalla kuitenkin on olemassa lomitusjärjestelmä ettei tarvitse lypsyltä lähteä synnyttämään :D.
Seppo-kissa ei huolta huomisesta kanna
